keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Videohehkutus: Ruger Hauer - Jokaiselle jotakin

Pyhimys vieraili viime viikolla Bassoradiossa tuoreimman levynsä Paranoidin tiimoilta, jossa puheeksi tuli silloin tuore Tervetuloo Helsinkiin-video, missä myös Pyhimys itse heiluu. Jaan hänen kanssaan saman valitusvirren: jos tehdään Helsinki-video ja -biisi, niin minkä takia siinä sitten heiluu porvoolaiset ja lahtelaiset samassa porukassa. Voisin toki valittaa myös tuon biisin kertsistä ja monesta muusta asiasta, mutta en sitä tee. Kehutaan sen sijaan edes sen verran, että onhan tuo yllättävän siedettävä biisi ollakseen Rähinän tuotantoa



Tästä päästään itse aiheeseen. Samassa haastattelussa Pyhi mainitsi Rugerin eilen tulleen videon vievän unity-meiningin entistä pidemmälle omalla tavallaan. Ajattelin, että mies vain kusettaa ja sieltä saadaan pienen piirin vitsivideo, mutta tottahan mies puhui. Ei tule äkkiseltään mieleen yhtään Suomirap-skenen edustajaa, joka ei videolla esiintyisi. Menin hiljaiseksi niin kunnioituksesta videon toteutustapaa kohtaan kuin itse biisistäkin. Minkä ihmeen takia en ole kuunnellut enempää Ruger Haueria, kun joka kerta biisejä kuunnellessa herkistyn niiden hienoudesta.




2 kommenttia:

  1. Sori, mutta mun mielestä tätä hehkutetaan nyt joka paikassa aivan liikaa. Itse biisi on ihan OK, mutta ei mikään ihmeellinen. Ja videon toteutus on toki kivalla tavalla äärimmäisyyksiin viety, mutta perusidea pohjaa silti noloille lähteille?

    VastaaPoista
  2. No jaa. Musta tuossa biisissä on hienosti käsitelty liiallista miellyttämisenhalua ja tausta toimii mainiosti. Enemmän mulla tuosta videosta tuli kyl mieleen Barbra Streisand, kuin Neljä Ruusua. Makunsa toki kullakin.

    VastaaPoista