tiistai 1. marraskuuta 2011

Draken kakkonen - olisko kova?


Vaikka vuotta 2011 on jäljellä vielä pari kuukautta, niin silti otan parin lauseen verran katsetta jo kohti ensi vuotta. Minä kun sanon, että r'n'b tulee olemaan ensi vuoden todellinen crossover-genre. Ensiaskeleita ollaan jo otettu ja kunhan hommat lähtevät kunnon nousuun, niin juustolta, hattaralta ja ällötykseltä ei välty kukaan.

Yritäpä tästä rakentaa aasinsilta Drakeen. Draken vuosi sitten julkaistu debyytti osoitti miehen osaavan räpätä että laulaa sielukkaasti. Levy ei kumminkaan ollut mielestäni kovinkaan kummoinen, vaikka muutaman oikein mojovan hitin sisälsikin. Kakkoslevyn ensimmäiset biisinäytteet antavat kumminkin odottaa melkoista kehitystä.

Ensimmäinen maistiainen Marvins Room on niin ajanmukaista The Weeknd-soundia, että hipsterien viikset heilukoon, mutta herkkä ja rauhallinen tunnelma kelvannee myös NRJ:tä kuunteleville perushemmoille. Itsehän diggaan biisistä todella paljon. Näin sitä herkkää ero-ärränpeetä tehdään! Videoversio on muuten kaksi ja puoli minuuttia lyhyempi kuin albumiversio, joten tsekatkaa jälkimmäinen Spotifysta.


Herkän erobiisin jälkeen tuli Headlines, joka on ihan räp. Video on kliseepommi ja biisi sitä itseään. Biitti on kyl kova ja Draken flow'ssa on sellaista Lil Wayne-vibaa, mikä saa fiiliksen helposti nousemaan.


Kolmas maistiainen on myös ihan räp ja sillä ollaan saatu jo vierailijakin mukaan. Cash Moneyn naisvahvistus Nicki Minaj käy vetämässä bad bitch-versen, jollaisia naiselta kaipaan aina, kun nimi jossain vilkkuu. Nyt ollaan kaukana Super Bassista.


Nyt sitten väläyttelen ennustajan skillejäni jälleen ja ennustan Draken levyn pistävän listat sekaisin Jenkkilässä ja räppifanit varovaisesti uskaltavat jo innostua miehestä. Itse löydän sopivan määrän hyviä biisejä, jotta voin sanoa pitäväni levystä, mutta ei siitä miksikään vuoden parhaiden listoille rynnijäksi ole. Kun r'n'b-villitys lähtee kunnolla käyntiin, niin Drakekin siirtää riiminsä syrjään ja miehestä tulee The Weekndin mainstream-versio. Nyt mies on joku edellämainitun ja Lil Waynen hybridi.

Kakkoslevy Take Care julkaistaan 15. päivä kuluvaa kuuta.

2 kommenttia:

  1. Draken levyhän oli yks parhaimmista viime vuonna. Jos tekisin nyt listan uusiksi niin se olisi ehkä jopa top viidessä. Mutta niinkuin sanot, noi uudet singlet antaa odottaa vielä enemmän. Marvins Room on iha älyttömän hyvä biisi ja noi loputkin pääsee todella lähelle. Mun mielestä viime levyllä oli jo hyvä idea et ei alettu revittelemään liikaa vaan pysyttiin nimeenomaan silti tollasessa Rnbssä ja samaa sarjaa nääkin biisit. Tuskin sielt kovin huono levy tulee.
    Vähän aiheeseen liittyen, onko mulla mennyt joku juttu ohi vai oletko kuunnellut J Colen levyä? Mitä mieltä siitä?


    - GP

    VastaaPoista
  2. Mulle se ei vaan uponnut ihan täysiä. Muutama tosi ässä biisi, mutta muuten aika tylsää ja sellasta perusmeininkiä. Uudelta levyltä odotan tosiaan jonkun verran enemmän, kun noissa maistiaisissa on ihan erilaista tekemisen meininkiä kuin debyytillä. Vielä kun The Weekndin kanssa on jotain kollaboraatiota levyllä, niin odotukset on suht korkealla.

    Oon mä J Colea kuunnellu, mutta en ole siitä kirjoittanut. Mun mielestä ihan saatanan tylsä räppäri. Ei sillä oo oikein mitään omaa tarjottavaa. Tosi pliisu, jopa ärsyttävällä tavalla. Ei siis napannu.

    VastaaPoista