maanantai 29. elokuuta 2011

Damn Seagulls - Listmaker

Huhhuh, uusi viikko alkaa todella kivoissa merkeissä. Yksi Suomen parhaimmista rock-bändeistä päästi Stereotype Blogin tyypit treenikselleen ja sieltä taltioitiin kameroille bändi vetämässä uutta biisiään. Listmaker on kyseisen kipaleen nimi ja voi pojat, kuinka kivalta se kuulostaakaan. Hyvä määrä riehakkuutta, hyvä määrä sielukkuutta, hyvä määrä tarttuvia melodioita ja hyvissä määrin kaikkea sitä, mitä hyvältä rock-kappaleelta vaadinkin. Damn Seagulls ei ole lähtenyt muuttamaan hyväksi todettua kaavaansa mihinkään ja hyvä niin. Bändi tekee omaa juttuansa tällä hetkellä niin hyvin, että turha uudistumishalu voisi vain pilata yhtyeen hienouden.



Bändin neljäs levy tulee "syssymmällä". Toivottavasti kumminkin mahdollisimman pian. Edellisestä levystä on jo kaksi ja puoli vuotta. Ihan liian pitkä väli näinkin hienolta yhtyeeltä.

PS. Onks niil taas vaihtunu rumpali?

2 kommenttia:

  1. Näyttää olevan uusivanha rumpali. Eli tuo ensimmäinen rumpali Matti takaisin.

    VastaaPoista
  2. Kappas, niinpä onkin. Hyvä kun sanoit, en meinaan itse tunnistanut ollenkaan.

    VastaaPoista