torstai 28. huhtikuuta 2011

Onneksi on Veronica Maggio

Vaikka kuinka aikoinaan lupasin itselleni, että tässä blogissa ei ruodita omaa elämääni, niin tämä on sellainen asia, että se tulee väistämättä näkymään elämässäni jonkun aikaa ja siten myös postauksissani. Sain nimittäin potkut. Teoriassa. Luvattu kesätyöpaikka ei ollutkaan enää tänään luvattu.

Vaikka tatti otsassani on luokkaa John Holmes potenssiin 69, niin onneksi musiikki auttaa aina. Otsikon mukaisesti, onneksi on Veronica Maggio. Veronican Satan I Gatan julkaistiin eilen ja vaikka levy ei olekaan ihan sellainen popjumaluus, mitä Jag Kommerin perusteella olisi voinut olettaa, niin ihan kivaa poppista on koko levy täynnä. Ihan kivan ylittää tosin reippaasti Välkommen In. Onko niinku täydellinen tyttöpop-soundi saavutettu ja onko niinku ihan täydellisen ihastuttava kappale muutenkin. Kesähitti 2011-kisa on nyt virallisesti avattu ja Veronica kisaa siellä!



Ja ihan näin ennakkoon voin jo kertoa, että jos kesällä näette surullisen koiranpennun näköisen indiepojun Helsingin puistoissa akustisen kanssa, niin kyllä, se olen minä ja kyllä, se biisi on Trololo. Tulkaa toki laulamaan mukana! Vielä on aikaa opetella sanoja.

5 kommenttia:

  1. Vielä on hyvin aikaa löytää kesätöitä! Tai vakitöitä, joissa on 3-4kk koeaika ja otat hatkat kesän jälkeen? :D

    VastaaPoista
  2. http://www.curiousinkling.com/graphic-t-shirts/img/shirt%20images/trololo-shirt.jpg

    http://dailybooth.com/app/13282420

    VastaaPoista
  3. Suvi: Pitäisi vain saada potkittua itseään työnhakuun, kun pääsykokeetkin painaa päälle. Argh, ehkä tästä loppukeväästä selviää vahingoitta.

    Anna: Trolololo

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti jostain ilmaantuu kesätöitä. Nöyyyyy trololoo, olen saanut trauman siitä biisistä :D

    VastaaPoista
  5. Tilanne näyttää jo nyt itseasiassa ihan hyvältä, että turhaanpa tuli angstailtua. Toisaalta ei näistä koskaan tiedä. Mua kiinnostaa tietää, että miten ihmeessä trololoosta voi saada trauman? :D

    VastaaPoista