tiistai 1. maaliskuuta 2011

The Vaccines

Huomenna tulee liput myyntiin kahdelle kevään ehdottomasti kuumimmista keikoista. Kyseessähän ovat tietysti brittitulokast The Vaccinesin Tavastian ja Tampereen Klubin keikkojen liput. Jotta liput menisivät vielä nopeammin kaupaksi, niin hehkutan yhtyettä, enkä suinkaan syyttä.


En lämmennyt alkuun yhtyeelle yhtään. Ensimmäinen biisi minkä kuulin oli Wreckin' Bar (Ra Ra Ra), jonka luulin olevan vain hipsterien vittuilua Ramonesia kohtaan. Voi kuinka väärässä lopulta olinkaan. Nyt biisi kuulostaa alle kahden minuutin kestossaan jo erinomaiselta.



Post Break-Up Sex olikin aivan toista maata. Lämpenin biisille heti. Melodia on todella tarttuva ja kun biisin sanatkin ovat "sukupolvitavaraa", niin The Vaccines ansaitsi paikkansa hypelistassani. Ei kumminkaan vielä ihan kärjestä.



Lisää biisejä on tullut eetteriin hyvällä tahdilla ja jokainen on ollut toinen toistaan parempia. Vaikka yhtye suhiseekin hyvin 2010-luvulle tyypillisesti, niin silti bändi kuulostaa tuoreelta. Ihan kuin yhtye ei välittäisi mistään indien tai rockin tavanomaisuuksista, vaan paahtaa menemään just niin kuin itseä huvittaa. Noi jätkätkin näyttää ihan nörteiltä. Tätä rock kaipaa!



Ja tosiaan, The Vaccines tulee Suomeen hypen ollessa kovimmillaan. Milloin nousevia yhtyeitä ollaan saatu Suomeen viimeksi näin tuoreeltaan? Jos haluat kehua olleesi paikalla, kun hyvin mahdollisesti tämän vuoden kovin tulokas pistää suomalaisia sekaisin, niin olepa huomenna valmiina Tiketin sivuilla tai lippuluukuilla. Tavastialla yhtye esiintyy 5. toukokuuta ja Tampereella heti seuraavana päivänä.

2 kommenttia:

  1. Post Break-Up Sex oli eka biisi jonka kuulin The Vaccinesilta, ja heti oli pakko kuulla lisää. :] Tykkäilen bändin biiseistä kovasti ja tänään ostin lipun keikalle, eihän näitä voi missata!

    VastaaPoista
  2. Kun olen nykyisin tällainen kyynikko, niin luulin Post Break-Up Sexin olevan poikkeus. Onneksi olin väärässä. :D

    Keikalla nähdään!

    VastaaPoista