tiistai 20. heinäkuuta 2010

Sir Lucious Left Foot

Eilinen M.I.A:n dissailu pisti harmittamaan, koska blogini tarkoitus on hehkuttaa hyviä juttuja, eikä tuhlata huomiotaan huonoihin juttuihin, mutta poikkeus oli tehtävä. No aiemmin hehkuttelin ennakkoon Big Boin soololevyä ja nyt siihen on päässyt kokonaisuudessaan käsiksi kunnolla ja onhan se hyvä.


Big Boi on ennen Sir Lucious Left Foot: The Son of Chico Dustia tehnyt vain yhden soololevyn, joka oli nimeltään Speakerboxxx. Levy tuli yhdessä paketissa Andre 3000:n The Love Belown kanssa, joka jätti Big Boin tuotoksen aika pahasti varjoonsa. Tätä levyä kuunnellessa ei Andre kolmetonnista edes kaipaile. Big Boi on pistänyt ulos sellaisen paketin, jota on enää tänä vuonna vaikea ylittää omassa genressään. No Kanye Westilla on ehkä ihan hyvät mahikset.



Ensimmäinen asia minkä Big Boin levyllä huomaa on biittien järjettömän kova laatu. Lähes jokainen biitti on täyttä kultaa. Yksikään tuottaja ei selkeästi ole antanut varastostaan ylijäämäkamaa. Biitit tuovat Outkastin funkkibiisit hyvin mieleen ja Big Boi ei petä. Mies räppää paremmin kuin koskaan. Oli biitti sitten nopea tai hidas, niin Iso Poika pysyy biitissä ja välillä tykittää sellaisella tahdilla, ettei edes perässä pysy.



Tältä levyltä on helpompaa sanoa biisejä, jotka voi skipata kuin hyvät biisit, koska huteja ei ole mahtunut kuin pari. Vonneguttin (sic) tähdittämä Follow Us on aika heikko esitys, kuten myös lentokoneista räppäävän B.o.B.:n feattaama Night Night. Muuten levyn biisit ovat toinen toistaan kovempia. Viisitoista kappaletta on juuri sopiva määrä levylle, eikä puutumista kerkeä tapahtumaan.

Jos räppi kiinnostaa, niin tämä levy on kuunneltava. Jos taas ei, niin kuunnelkaa silti ja kääntykää uskoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti